Siirry sisÀltöön

Army of Lovers

Wikipediasta
Yhtyeen logo.

Army of Lovers oli ruotsalainen popyhtye, joka perustettiin vuonna 1987. Yhtye muistetaan seksuaalisesti vihjailevista – tai jopa suorista – sanoituksistaan ja musiikkivideoistaan. Music Television jopa hyllytti osan yhtyeen musiikkivideoista. Yhtyeen levyjĂ€ ja singlejĂ€ on myyty hieman yli 20 miljoonaa kappaletta. Nimi ”Army of Lovers” on otettu saksalaisen homoseksuaalin ohjaajan dokumentista, joka puolestaan viittaa Theban voitokkaaseen pederastiseen sotajoukkoon, Theban pyhÀÀn joukkoon.

Yhtyeen perustivat muusikko Alexander Bard, valokuvamalli Camilla Henemark, kampaaja Jean-Pierre Barda ja vaatesuunnittelija Camilla Thulin, joka toimi taustalla ja loi yhtyeen kÀyttÀmÀt huomiota herÀttÀvÀt asut.

Disco Extravaganza

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]

Yhtyeen ensimmĂ€inen menestyssingle oli vuonna 1990 julkaistu ”Ride the Bullet” levyltĂ€ Disco Extravaganza. Se nousi Ruotsissa Top 10 -listalle. Albumilta irrotettiin lisĂ€ksi singlet ”My Army of Lovers” ja ”Supernatural”, joista ensin mainittu menestyi listoilla paremmin. ”My Army of Lovers” oli myös ensimmĂ€inen kappale joka sai huomattavaa radiosoittoa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Esikoislevy julkaistiin Giant-levy-yhtiön kautta Yhdysvalloissa nimellĂ€ ”Army of Lovers”. LisĂ€nĂ€ albumilta löytyy myös yhtyeen ensimmĂ€inen single, joka on ollut saatavilla ainoastaan Yhdysvalloissa ennen Master Series -kokoelmajulkaisua vuonna 1997.

Massive Luxury Overdose

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]

Yhtyeen toinen levy oli Massive Luxury Overdose, jolta nousi kaksi kansainvĂ€listĂ€ menestyssingleĂ€ ”Crucified” ja ”Obsession”, jotka molemmat pysyivĂ€t Euroopan listoilla kuukausia. Eurochart listasi viikoittain koko Euroopan myyntitilastot yhteen, ja tĂ€llĂ€ listalla ”Crucified” sinnitteli kahdeksan viikkoa listaykkösenĂ€. ”Crucified” oli 1990-luvulla yhtyeen ainoa kappale, jota esitettiin Yhdysvalloissa paljon radiokanavilla sekĂ€ MTV:llĂ€. ”Crucified” ja ”Obsession” saivat molemmat myös massiivisen radiosoiton Isossa-Britanniassa, vaikka myyntimenestys jĂ€lkimmĂ€isellĂ€ jĂ€i huomattavasti ”Crucifiedia” heikommaksi. Albumilta irrotettiin singleiksi myös kappaleet ”Candyman Messiah” , ”Ride the Bullet” (uusi versio) ja ”Judgment Day”. NĂ€istĂ€ julkaisuista menestyi parhaiten ”Ride the Bulletin” uusittu versio, joka nyt julkaistiin ensi kertaa myös Yhdysvalloissa. Kappaleen remiksasi maailmanlaajuista julkaisua varten Stock Aitken Waterman. Menestys ympĂ€ri maailmaa kuitenkin kiristi yhtyeen jĂ€senten vĂ€lejĂ€, minkĂ€ seurauksena La Camilla lĂ€hti Army of Loversista loppuvuodesta 1991. HĂ€nen paikkansa yhtyeessĂ€ korvasi Michaela Dornonville De La Cour. Puolalaissyntyinen entinen striptease-artisti Dominika Peczynski liittyi yhtyeeseen loppuvuodesta 1992.

The Gods of Earth and Heaven

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]

KevÀÀllÀ 1993 yhtye julkaisi kolmannen studioalbuminsa The Gods of Earth and Heaven. Se menestyi edellistÀ lÀpimurtoalbumia huomattavasti heikommin.

Single ”Israelism” menestyi Pohjoismaissa ja Israelissa se nousi listaykköseksi, vaikka se sai maassa kielteistĂ€ palautetta. Musiikkikanava MTV:n haastamista oikeuteen uhkailtiin, koska se nĂ€ytti kappaleen musiikkivideon. Yhdysvalloissa koko albumi jĂ€i julkaisematta sanoitustensa takia. Amerikkalainen levy-yhtiö ehdotti Army of Loversille ettĂ€ nĂ€mĂ€ nauhoittaisivat albumin uudelleen ”kevyempĂ€nĂ€â€ versiona Yhdysvaltoja varten mutta yhtye kieltĂ€ytyi muokkaamasta omasta mielestÀÀn parhainta levyÀÀn. Yhtyeen kanta johti siihen ettĂ€ Giant-yhtiö lopetti sopimuksen Army of Loversin kanssa.

Albumin toinen single ”La plage de Saint-Tropez” sai soittoaikaa runsaasti Saksassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa mutta ei menestynyt levy-yhtiön toiveiden mukaisesti. TĂ€stĂ€ huolimatta Kiinassa ja Japanissa siitĂ€ tuli yksi vuoden myydyimmistĂ€ singleistĂ€. ”The Gods of Earth and Heavenia” myytiin muutenkin hyvin nĂ€issĂ€ kahdessa maassa, muualla levyn myyntilukemat olivat pienet verrattuna Massive Luxury Overdoseen. Albumin kolmas ja viimeinen single ”I Am” julkaistiin loppuvuodesta 1993. Se sai hieman radioaikaa Euroopassa mutta ei noussut hitiksi.

Glory Glamour and Gold

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]

Vuonna 1994 Army of Lovers julkaisi viimeisen studioalbuminsa Glory Glamour and Gold jĂ€lleen ilman suurempaa menestystĂ€. Singlet ”Lit de parade” ja ”Sexual Revolution” kuuluivat radiokanavilla Euroopassa mutta ”Crucifiedin” tai ”Obsession” -hittien seuraajiksi niistĂ€ ei ollut. Suomessa ”Lit de parade” saavutti singlelistalla sijan 15. Levyn viimeisen singlejulkaisun ”Life is Fantastic” miksasi uudestaan alkuvuodesta 1995 Scatman John, ja se menestyi yllĂ€ttĂ€en hyvin eri puolilla Eurooppaa. Saksassa kappale nousi listalla kolmanneksi. Michaela lĂ€hti vuorostaan yhtyeestĂ€, mutta La Camilla palasi pian tĂ€mĂ€n jĂ€lkeen yhtyeen riveihin.

Kokoelma-albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]

Army of Lovers sai vielĂ€ ennen hajoamistaan yhden suurimmista menestyksistÀÀn Euroopassa, kun kappaleesta ”Give My Life” tuli suuri hitti joka puolella Eurooppaa. Army of Lovers nousi pitkĂ€stĂ€ aikaa Britanniassa listoille ja saavutti sijan 2 Yhdysvaltain dance-listalla. Yhtye julkaisi toisen singlen ”Venus & Mars” sekĂ€ kokoelma-albumin Les Greatest Hits. Army of Lovers julkaisi viimeisen singlensĂ€ ”King Midas” kevÀÀllĂ€ 1996 ja teki Euroopan kiertueen jÀÀhyvĂ€isiksi faneille, vaikka tuolloin kukaan ei tiennyt yhtyeen suunnittelevan lopettamista. Army of Lovers konsertoi muun muassa Italiassa, Saksassa, Espanjassa, Kreikassa ja Isossa-Britanniassa, jossa yhtye esitti kolme konserttia. Syyskuussa 1996 yhtye antoi virallisen tiedotteen hajoamisestaan, vain viikko viimeisen konsertin jĂ€lkeen. Vuonna 2001 yhtye teki vielĂ€ lyhyen paluun ja julkaisi toisen kokoelmalevyn Le Grand Docu-Soap sekĂ€ kaksi singleĂ€ ”Let the Sunshine In” ja ”Hands Up”, joista jĂ€lkimmĂ€inen menestyi paremmin.

Vuonna 2006 Army of Loversilta ilmestyi dvd-kokoelma Hurrah Hurrah Apocalypse – The definitive, joka sisĂ€ltÀÀ kaikki yhtyeen musiikkivideot vuosilta 1990–2001.

Army of Lovers osallistui alkuperĂ€isenĂ€ triona Ruotsin euroviisukarsintoihin Melodifestivaleniin helmikuussa 2013 kappaleella ”Rockin the ride”.

  • ”When the Night Is Cold” (1987)
  • ”Love Me Like a Loaded Gun” (1988)
  • ”Baby’s Got a Neutron Bomb” (1988)
  • ”Ride the Bullet” (1990)
  • ”My Army of Lovers” (1990)
  • ”Supernatural” (1990)
  • ”Crucified” (1991)
  • ”Obsession” (1991)
  • ”Candyman Messiah” (1991)
  • ”Ride the Bullet” (Second version) (1992)
  • ”Judgment Day” (1992)
  • ”Israelism” (1993)
  • ”La Plage de Saint Tropez” (1993)
  • ”I Am” (1993)


  • ”Lit de Parade” (1994)
  • ”Sexual Revolution” (1994)
  • ”Life Is Fantastic” (Scatman John remixes) (1995)
  • ”Give My Life” (1995)
  • ”Venus & Mars” (1995)
  • ”King Midas” (1996)
  • ”Let the Sunshine in” (2001)
  • ”Hands Up” (2001)
  • "Rockin the Ride” (2013)
  • ”Signed on My Tattoo” (2013) Duet with Gravitonas
  • ”Scandinavian Crime EP” (2013)
  • ”Crucified 2013” (2013)
  • "People Are Lonely” (2014) Duet with Gravitonas

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiÀ]