Siirry sisältöön

Tyrrhenanmeri

Koordinaatit: 40°N, 12°E
Wikipediasta
Tyrrhenanmeri

Tyrrhenanmeri (ital. Mar Tirreno) on Välimeren osa Manner-Italian länsipuolella eli Apenniinien niemimaan, Korsikan, Sardinian ja Sisilian ympäröimänä.[1][2] Sen luoteispuolella oleva Välimeren osa on nimeltään Ligurianmeri.[1]

Tyrrhenanmeri on saanut nimensä etruskien kreikankielisestä nimestä tyrrhēnoi.

Tyrrhenanmeren syvin kohta on 3 785 metriä syvä. Tyrrhenanmeri sijaitsee Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen rajalla, joten sen syvyyksissä on harjanteita ja aktiivisia tulivuoria. Maanjäristysalttiuden ja osin merenalaistenkin tulivuorten (mm. Marsili, Stromboli) vuoksi etenkin Tyrrhenanmeren eteläosissa on olemassa mahdollisuus paikallisiin tai alueellisiin tsunameihin.[3][4]

Merellä voi olla haastavaa purjehtia, sillä monet paikallistuulet sotkevat sen tuulioloja:

Tyrrhenanmerellä on useita saaria. Meren eteläosassa, Sisilian pohjoispuolella sijaitsee tuliperäinen Liparisaarten saariryhmä,[7] joka on myös Unescon maailmanperintölistan kohde[8]. Muinaiset kreikkalaiset uskoivat, että tuulten koti oli näillä saarilla, tuulten haltijan Aeoluksen hoivissa.[7]

  1. 1 2 Tyrrhenian Sea Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Limits of Oceans and Seas (pdf) (Tyrrhenanmeren ja sen naapurina olevien merialueiden rajat on määritelty teoksen sivuilla 16–17) 1953 (3. painos). International Hydrografic Organization, via awi.de. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  3. ↑ Tsunami risk protezionecivile.gov.it. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Undersea volcano threatens southern Italy terradaily.com. 29.3.2010. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  5. ↑ The Libeccio/Lebić: a stubborn, unpredictable wind yachting.com. 14.9.2023. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  6. ↑ Guido Bissanti: Libeccio antropocene.it. 4.1.2023. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  7. 1 2 Eolie Islands Encyclopædia Britannica, britannica.com. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Isole Eolie (Aeolian Islands) UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 16.7.2025. (englanniksi)