perjantai 27. kesÀkuuta 2014

Perjantaikuvia


Olen matkaillut tÀmÀn vuoden aikana paljon suhteessa siihen, minkÀ verran minulla on mahdollisuus normaalisti kÀydÀ ulkomailla. TÀmÀ on vaikuttanut myös jonkin verran bloggailuun, koska en ole matkoillani laittanut ajatustakaan tÀmÀn eteen. Kun kotona on tullut vietettyÀ vÀhemmÀn aikaa, on kotikin ollut sen nÀköisessÀ kunnossa, ettei sitÀ ole paljon tarvinut kuvailla. TÀmÀn vuoden aikana olen ollut Thaimaassa, New Yorkissa, Tukholmassa ja Kreikassa. EikÀ matkat vielÀ tÀhÀn jÀÀ, sillÀ edessÀ on ainakin Venetsian reissu ja Lontoo. NiitÀ odotellessa :-)

Minulle tuli niin paha allergia mökillÀ, ettÀ heinÀkauden ajaksi piti tulla sieltÀ kotiin ja nyt olen vihdoin saanut vÀhÀn kotiakin kuntoon ja otettua muutamia valokuvia. Toinen unisieppari löytyi Kreikasta tuliaisiksi ja ripustin sen pienemmÀn kaveriksi. TÀllÀ viikolla löysin kirpparilta harvinaisen arabian kukkaruukun, joten olihan se pakko ottaa mukaan, kun halpakin vielÀ oli. Kissa nukkuu kerÀllÀ ja tuhisee <3

sunnuntai 22. kesÀkuuta 2014

Sormet mullassa


Viime kesĂ€ meni vanhan mökkeröisen sisĂ€pintoja lĂ€pi kĂ€ydessĂ€, mutta tĂ€nĂ€ kesĂ€nĂ€ ollaan pÀÀsty jo upottamaan sormet multaankin. MitÀÀn suurta muutosta luonnonmukaiseen pihaan ei ole luvassa, mutta pientĂ€ entraamista kuitenkin. Pihan ylĂ€osaan on suunnitteilla kukkapenkki, jonka reunuskivien asettelun olemme jo aloittaneet. Istuttamiset muutamaa angervoa lukuunottamatta ovat vielĂ€ ihan vaiheessa, mutta tarkoitus olisi vielĂ€ tĂ€nĂ€ kesĂ€nĂ€ saada koko homma valmiiksi. Koko piha kasvaa mustikkaa ja puolukkaa, mutta parin polun verran olen kitkenyt niitĂ€ pois. KesĂ€sĂ€nkykin on jo ripustettu ja ai ettĂ€ miten ihana siinĂ€ onkaan makoilla. Äidin yrtit kasvavat kaukalossa niemen toisella puolen, vaan omani eivĂ€t ennĂ€ttĂ€neet itĂ€mÀÀn siemenestĂ€ asti, joten ostin valmiita alkuja kumiseen koriin. Josko ensi kesĂ€nĂ€ sitten..

NIKE-rakkaus


Olen aivan rakastunut Niken juttuihin ja olenkin ostellut niitÀ pitkin elÀmÀÀni koskaan kyllÀstymÀttÀ. Viimeisin hankintani on kesÀkuiselta Tukholman reissulta, jolloin ostin karkin vÀriset ihanat kesÀlenkkarit. Istuu muuten jalkaan kuin naputettu :-)

Mökkikausi avattu


Vihdoin taas linjoilla. Toukokuun työrupeama otti koville ja kesÀkuu meni matkustellessa. TÀmÀ viikko on vietetty mökillÀ ja pikkuisen saatiin taas hommia etiÀppÀin ennen sairastumisia. Huh tÀtÀ allergiaa ja kesÀflunssaa. Alkaiskohan noita purkkeja ja kippoja olla jo tarpeeks? No ei tietenkÀÀn :-)