Tarpeeton kirjoitus

Suuntaan markkinointiponnistuksia teihin, lukijoihin, pikapuoliin. Tällä viikolla löytyi Tavarataksi ja tieto, miten saa järkevästi kuljetettua 11 laatikollista uusia kirjoja täältä televisiohuoneesta erääseen hiukan hankalan porttikongin takana olevaan paikkaan Helsinkiin.

Olen saavuttanut kirjoittajan urani huipun. Kirjoja on tilattu ja myyty hiukan enemmän kuin jaksan kantaa. Valitettavasti se ei ole paljon.

Huvittavaa oli huomata, että nyt kalibroitavana oleva pannuhuoneen moottoriventtiilin ohjaustaulu toimii samalla logiikalla kuin kamerani. Tulee ansioitunut olo, kun käy katsomassa paineet ja kiertoveden meno- ja paluulämmöt.

Ero on juuri tämä maailman muuttuminen. Näihin aikoihin asti pannuhuone oli täynnä vipuja ja venttiilejä ja säätöpyöriä ja lämpömittareita ja sanatonviesti oli: sydän vihkimätön - älä lähesty pyhää maata. Nyt voi lähettää vaikka tekstiviestin firmaan ja kysyä, että pitäisikö nostaa tuota painetta 36:sta 38:aan.

Muutos on suuri. Eilen luin jotain, jossa hurjistunut henkilö heitti puhelinluettelon seinään. Piti oikein miettiä, mitähän itse heittäisi, kun ei ole puhelinluetteloita (paitsi yksi vanha, joka pitää palauttaa oikealle omistajalleen).

Maailmastani on kadonnut myös muistikirja. On minulla sellaisia sata ja käytössä kymmeniä, mutta niissä on lähinnä blogin asioita tai tietoja kirjoista ja kameroiden objektiiveista.  Kun sitä ei tiedä, miten vielä rikastuu, ja saattaa kulku osua sopivasti alan liikkeeseen…

Sellainen asia kuin onko Biltema sunnuntaina auki, on kyllä niin nopea katsoa Googlesta, ettei sitä viitsi selailla muistivihkosta.

Vakavampia sielullisia pohdintoja aiheuttaa sen sijaan esimerkiksi älylukko oveen. Remontin yhteydessä vuosi sitten arvioin sellaiset liian kalliiksi ja hiukan pelottaviksi. Nyt muuan kauppa tarjoaa sellaista nimellä Yale Doorman noin neljään sataan eli edelleen liian kalliilla, etenin kun ottaa huomioon asennukset.

Miehuuteni päivinä oli tavallista, että arvohenkilöt kulkivat vinossa, toinen olkapää koholla, ja helisivät. Pelkästään asianajotoimistoon, jossa työskentelin, tarvittiin kuusi eri Abloy-avainta, ja toinen toimiston omistajista käytti kymenkunta minuuttia sisään pääsemiseen, koska huononäköisenä ja hajamielisen hän joutui sovittamaan kuhunkin lukkoon aina noin kymmentä avainta. Toisaalta kassakaapin sai auki paperiveitsellä…

Mistähän tuon tiedon saisi? Moni pyörtää autolta takaisin kokeilemaan, tulihan ovi lukkoon. Näissä uusissa näyttää olevan myös kaukolukitus ja avaaminen. Nykyisessä lukossa on se ongelma, ettei kukaan pois lähtijä saa sitä ensi yrittämällä auki, koska kahvaa ei saa painaa samalla kun kiertää klnkkua. Ensin kierretään, sitten painetaan kahvaa.

Ilmiötä sanotaan alalla epäintuitiiviseksi käyttöliittymäksi.

Epäilijöille sanon, että nykyaikainen auton avain, joka toimii taskusta, tuntui minusta aluksi turhalta, mutta ei tunnu enää. Voi olla että hankin autoon jopa kännykässä näkyvän prikan, koska minulla on taito hukata oma autoni parkkihalliin.

Reunalla

Se on hienoa, että Hararin kaksi kirjaa (Sapiens ja Homo Deus) ovat saatavissa. Vaikeampaan tieteeseen nojautuvat kirjat ovat oikeasti vaikeita kirjoittaa, jotta ne olisivat oikeasti helppoja lukea.

Hararin kirjat ovat kenen tahansa luettavissa. Tarkoitan että pirteä lukiolainen saattaa innostua ja koukkuuntua heti. Lukio lopultakin onneksi on yleissivistävä koulu. Vajavaisesti suoritettu peruskoulu tai kansakoulu, silmät samalla puolella päätä ja korvat eri puolilla, ajaa tunnetusti saman asian, ellei enemmänkin.

Al-Khalilin ja McFaddenin ”Life on the Edge. The Coming of Age of Qantum Biology” on todella hyvä, mutta vaikeampi. Arvioisin, että tavallinen eläkeläinen suoriutuu siitä ongelmitta, mutta perinteinen biologia molekyylitasolla ja sitä syvemmällä kvanttibiologia sisältää kymmenen tai kaksikymmentä termiä, jotka joutuu opettelemaan ja sitten pitämään mielessään, jotta saisi kirjasta paljon irti.

Esimerkiksi kvanttikoherenssin romahtaminen oikeasti on keskeinen ilmiö ja oikeasti ei ole noin vain selitettävissä. Ja lähellä sitä on ionikanavien koherenssi, joka on juuri yksi niistä uusista eli noin kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana hahmottuneista ilmiöistä. Vaikka tietäisi suunnilleen, miten aistimus – esimerkiksi haju – kulkee aivojen eri kohtiin, tieteellinen selitys on auki. Tässä kirjassa selitetään asiallisesti, että selitys saattaa olla kvanttimekaniikasta tuttu tunnelointi. Hakukone osoittaa myös maallikolle – minulle – että hyvämaineiset tieteelliset sarjat julkaisevat juuri nyt kiihkeästi tietoja kokeellisista tutkimuksista juuri tästä asiasta.

Kirjoittajat ovat hauskoja eli eivät suhtaudu korkeasta tutkijanasemastaan huolimatta kaikkeen haudanvakavasti. Heidän mielestään – tiettävästi keksitty – kertomus Newtonista, joka otti ja keksi painovoiman mietittyään viereensä pudonnutta omenaa, keskittyy pienempään ihmeeseen. Suurempi arvoitus on kirjoittajien mielestä, miten se omena ollenkaan päätyi sinne omenapuuhun. Yhteyttämistä eli fotosynteesiä ja soluhengitystä selitetään nykyisin kvanttimekaniikalla, ja entsyymien toimintaa samoin.

Juuri tuolla alueella muutokset ovat erittäin suuria. Huvituin kovasti erään tutkijaryhmän pyrkimyksestä vaikuttaa maapallon ilmastoon kehittämällä järjestelmä, jossa ilmakehän hiilidioksidia käytetään polttoaineena, siis tuottamaan energiaa…

Kirjoittajat jaksavat muistuttaa, että huimat ajatukset eivät tällä alalla ole yleensä toteutettavissa, koska pienhiukkasten / aaltojen maailmassa käy niin kova kuhina, että tuloksia ei oikein voi toivoa huoneenlämmössä. Muutenkin proteiinimolekyylien melu taitaa olla huumaava. Sanon tahallani ”melu”, kun normaali suomennos olisi ”kohina”. Se mikä on yhdelle kohinaa, voi olla toiselle signaali, ja päinvastoin.

Mitä fysiikkaan tulee, Rovelli on juuri niin hyvä kuin kaikki väittävät. Hän esittää helpommat ja vaikeammat asiat noin 70 sivulla, joten kirjan lukematta jättämiseen ei ole mitään kelvollista syytä. ”Seitsemän lyhyttä luentoa fysiikasta.” Carlo Rovelli, 2016, suomi, ISBN 9789525985436 14,80 €.

Mutta hänellä on isompikin kirja, jonka nimi suomennettuna on Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää – matka kvanttipainovoimaan. Siitä taas tuonnempana.

Pyhä vala

Sotilasihanteeni on Arkhilokhos. Kerran suomensin hänen runojaan, joista on enimmäkseen vain katkelmia jäljellä. Keihästään hän kehui palkkasoturin asiantuntemuksella. Viiniä juodessa siihen on hyvä nojata. Kilvestään hän mainitsee, että nyt sitä käyttää joku vastapuolen sotilas, kuka lienee, koska itse hän viskasi sen pusikkoon lähtiessään lipettiin.

Uudemmassa historiassa minun on vaikea ymmärtää saksalaisia upseereita, joista osa käsitti viimeistään1944, ettei sodassa ollut enää menestymisen mahdollisuuksia. Osa uskoi luvattuun ihmeaseeseen, jota ei koskaan tullut. Hitler oli suuri populisti. Mutta siellä oli sinänsä suhteellisen järkevää väkeä, jota pidätteli Hitlerille vannottu vala, vaikka he siis ymmärsivät toimintansa tehottomaksi ja kukaties jopa pahaksi.

Tuomioistuimessa valan velvoituksin kerrottu on selvä asia. Valehtelemisesta tulee varsin kova rangaistus. Jotkut ovat sitä mieltä, että jos rangaistus on ehdollinen, sillä ei ole paljon mitään vaikutusta, ja että vankilatuomion jälkeen voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Tuosta olen eri mieltä. Kyllä asennoitumiseeni vaikuttaa voimakkaasti näky tai varma tieto, että joku pieksee esimerkiksi vaimonsa pahanpäiväiseksi. Tuttava kertoi kerran tuntemastani miehestä, että tällä oli oikein tapana mukiloida nyrkein vanhaa äitiään ja potkaista perään. Puhe oli tunnetusta henkilöstä, jota kunnioitettiinkin.

Tuollaiset tiedot vaikuttavat. Ne vaikuttavat, vaikka mitään oikeusjuttuja ei olisi ollut.

Oikeudenkäynnissä annettu perätön lausuma eli väärä vala herättää minussa tunteen, että tuo henkilö asettaa siis oman etunsa tai mukavuutensa lain ja yhteisön sangen vanhan rituaalin edelle tai yläpuolelle, ja tietenkin ajattelen, että tämä on hyvä tietää. Ehkä se on hänen toimintamallinsa.

Viime kädessä tämän takia olen ollut aikuisen ikäni sitä mieltä, että tavallisimpien liikennerikkomusten käsitteleminen rikosasioina on puolestaan lainsäätäjän eli yhteiskunnan tekopyhyyttä. Tarkoitan että joku ajaa tyhjällä tiellä metsätaipaleella kesäyönä sataa, vaikka rajoitus on kuusikymmentä. Tietysti siitä on määrättävä asianomaiselle haitallinen seuraamus, mutta en osaa rinnastaa sellaista pahoinpitelyihin, varkauksiin enkä väärennyksiin.

Edellä mainitsemassani hitlerismissä on muun ohella haitallisen paljon omahyväisyyttä. Sotilas pitää luultavasti valastaan kiinni, koska muutkin pitävät.

Mietin muutamia vuosikymmeniä erästä tilannetta. Kylällä kulki aikaiso ja kovanyrkkinen poika, joka oli oikeassa. Olimme varmaan kymmenvuotiaita. Pienen sanalun jälkeen hän vaati minua tunnustamaan, että Helkama on ihan paska polkupyörä. Tilanne oli uhkaava, mutta ratkaisin moraalisen ongelman. Juoksin pakoon.

Aikuisempana olisin toiminut toisin, valehdellut. Olisin sanonut, että niin kuule on, ja täytyykin tästä lähteä, kun on kiire saunaan.

Olen kysynyt pariltakin taksinkuljettajalta. Se on kuulemma sääntö, että kuskin ei pidä kannattaa Jokereita eikä Ifkiä, eikä Tampereella Tapparaa eikä Ilvestä. Se on sitten kielellisistä taidoista kiinni, miten asiakkaasta selviää. Itse ehkä sanoisin, että näissä palloiluasioissa olen aina samaa mieltä kuin asiakas.