Siirry sisältöön

Alicia Keys

Tämä on lupaava artikkeli.
Wikipediasta

Alicia Keys
Alicia Keys vuonna 2025.
Alicia Keys vuonna 2025.
Henkilötiedot
Koko nimi Alicia Augello Cook
Syntynyt25. tammikuuta 1981 (ikä 45)
New York City, New York, Yhdysvallat
Ammatti
Puoliso Swizz Beatz (vih. 2010)
Lapset 2
Muusikko
Aktiivisena 1997–
Tyylilajit
Merkittävät teokset Songs in A Minor
The Diary of Alicia Keys
As I Am
Girl on Fire
Soittimet
Levy-yhtiöt
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää muusikoitaMusiikin teemasivulta

Alicia Augello Cook (tunnetaan taiteilijanimellä Alicia Keys, s. 25. tammikuuta 1981 New York City, New York) on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä, pianisti, näyttelijä ja aktivisti. Hänen taiteilija­nimensä viittaa pianon koskettimiin.[1] Keys kirjoittaa, säveltää ja sovittaa musiikkinsa itse. Hän oli nykyaikaisen r&b:n merkittävimpiä artisteja 2000-luvun alussa, jolloin hän yhdisti jazz- ja soul-soinnit klassiseen pianoon. Keysin tunnetuimpia hittejä ovat esimerkiksi ”Fallin’”, ”If I Ain’t Got You” ja ”No One”.

Keysin vuonna 2001 julkaistu esikoisalbumi Songs in A Minor oli hitti ja teki hänestä maailmankuulun. Hänen levyjään on myyty maailman­laajuisesti yli 65 miljoonaa kappaletta,[2] mikä tekee hänestä yhden musiikkihistorian myydyimmistä artisteista. Keys on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja, muun muassa 16 Grammyä, viisi American Music Awardia ja kolme World Music Awardia. Vuonna 2009 Billboard-lehti nimesi hänet vuosi­kymmenen r&b-artistiksi.[3]

Keys on näytellyt elo­kuvissa Smokin’ Aces, Lastenhoitajan päiväkirja ja Mehiläisten salaisuudet. Hän perusti vuonna 2003 Keep a Child Alive -järjestön, joka auttaa kehitysmaiden lapsia taistelussa HIV:tä ja AIDSia vastaan. Vuonna 2020 Keys julkaisi muistelmateoksensa Matka minuksi.

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alicia Augello Cook syntyi tammikuussa 1981 New Yorkissa. Hänen äitinsä Teresa ”Terri” Augello työskenteli osa-aikaisena näyttelijänä tullessaan raskaaksi. Vanhemmat eivät olleet yhdessä hänen syntyessään: Alician isä Craig Cook näki vastasyntyneen tyttärensä sairaalassa mutta oli sen jälkeen vain harvakseltaan läsnä hänen elämässään. Hän oli ammatiltaan stuertti ja meni myöhemmin naimisiin Coloradossa. Liitosta syntyi Alician velipuoli Cole, joka on häntä kymmenen vuotta nuorempi. Keysin äiti on italialaista, englantilaista ja irlantilaista syntyperää ja isä afroamerikkalainen. Hän oli syntymästään saakka isänsä vanhempien silmäterä, mikä paikkasi isän poissaolon jättämää tyhjyyttä.[Keys & Burford 1]

Terri Augello kasvatti Alician yksinhuoltajana pahamaineisella Hell’s Kitchenin alueella New Yorkissa ja teki usein 14-tuntisia työpäiviä lakimiehen avustajana. Alicia joutui lapsena Hell’s Kitchenissä jatkuvasti alttiiksi alueen ongelmille, kuten paritukselle ja huumeille. Pitääkseen tyttärensä poissa vaikeuksista äiti hankki hänelle harrastuksia, joihin kuului voimistelu- ja balettitunteja sekä Alvin Aileyn tanssikurssit. Terri Augello soitti kotona sunnuntaisin jazz-levyjä ja r&b:tä, kuten Thelonious Monkia, Miles Davisia, Ella Fitzgeraldia ja Stevie Wonderia, joiden musiikista Alicia sai varhaiset vaikutteensa.[Keys & Burford 2]

Alicia pääsi äitinsä ystävän kautta tekemään ensimmäisen televisioroolinsa neljävuotiaana Bill Cosby Show’ssa. Hän esiintyi myös lastentarhansa musikaaleissa, kuten Ihmemaa Ozin Dorothyna. Vaikka Alicia nautti näyttelemisestä, musiikki kiehtoi häntä eniten, ja hän sai kuusivuotiaana isoisältään lahjaksi kosketinsoittimen. Myöhemmin kotiin hankittiin vanha ja kolhiintunut piano, jolla Alicia kouluttautui klassiseksi pianistiksi. Häntä puhutteli etenkin Chopinin sävellysten synkkä intohimo. Alicia alkoi luoda pianolla myös omia sävellyksiään radiosta kuulemiensa kappaleiden pohjalta.[Keys & Burford 3]

Alicia menestyi koulussa ja hyppäsi ensimmäisen ja yhdennentoista luokan yli. Hän kirjautui jo 13-vuotiaana paikalliseen Professional Performing Arts Schooliin, ja 14-vuotiaana hän perusti kahden ystävänsä kanssa tyttöbändin. Eräänä päivänä vuonna 1994 kolmikko oli urheiluseuran tiloissa harjoittelemassa hänen tekemäänsä kappaletta ”Butterflyz”, jota oli kuuntelemassa myös äänivalmentaja Conrad Robinson. Tämä kertoi tytöistä veljelleen, musiikkialan manageri Jeff Robinsonille, joka tuli myöhemmin kuuntelemaan esitystä. Hän löysi Alician ja halusi heti ryhtyä tämän manageriksi.[Keys & Burford 4]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbia Recordsin artisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alicia yritti yhtyetovereineen nostaa tyttöbändinsä uudelle tasolle, mutta heidän koe-esiintymisensä levy-yhtiön edustajalle epäonnistui. Sen jälkeen hän otti Jeff Robinsonin tarjouksen vastaan ja aloitti soolouran. Robinson managerinaan Alicia alkoi tehdä demoa ja koe-esiintyä eri levy-yhtiöille. Columbia Records kiinnostui, ja yhtiön Urban Divisionin johtaja Michael Mauldin teki Alician kanssa levytyssopimuksen. Taiteilijanimi Alicia Keys, joka viittaa pianon koskettimiin[1], oli niin ikään Mauldinin idea.[Keys & Burford 5] Keys valmistui Professional Performing Arts Schoolista luokkansa parhaana keväällä 1997. Valmistujaisissa hänellä oli kädessään päättötodistuksen lisäksi levytyssopimus.[Keys & Burford 6]

Columbialta saamansa ennakon turvin Keys muutti 16-vuotiaana lapsuudenkodistaan Manhattan Plazasta poikaystävänsä, musiikkituottaja Kerry Brothers nuoremman asuntoon Harlemiin.[Keys & Burford 7] Äitinsä vaatimuksesta Keys aloitti opinnot Columbian yliopistossa. Keys levytti samanaikaisesti koulunkäynnin kanssa, mikä tuntui liian rankalta. Ura muusikkona oli ollut hänen ainoa lapsuudenhaaveensa ja päämääränsä. Keys vietti yöt studiolla eikä pysynyt enää kurssien aikataulussa, joten hän päätti lopettaa opinnot.[Keys & Burford 8]

Columbian sopimuksen alaisena Keys joutui työskentelemään tuottajien kanssa, jotka olivat kiinnostuneempia flirttailemaan hänelle kuin tekemään yhteistyötä. Lopulta hän pyysi Brothersin tuottajakseen, ja he muuttivat makuuhuoneensa äänitysstudioksi. Molempien päämääränä oli luoda sielukasta, voimakasta ja liikuttavaa musiikkia, ja he tekivät useita kappaleita yhdessä Keysin ensimmäistä studioalbumia varten.[Keys & Burford 9]

Alicia Keys Kennedy Centerissä 2002.

Columbian johtohenkilöstö vaihtui kesällä 1998, jolloin Keys oli saanut ensilevynsä jo lähes valmiiksi. Uudet johtajat halusivat leipoa hänestä teinipoptähden. Keysin mielestä levy-yhtiö ei ymmärtänyt hänen soundiaan eli klassista musiikkia sekoitettuna hip hop -rytmeihin ripauksella gospelia. Keysin tyyli oli tuolloin afrolettipäinen huppariin ja Timberlandin saappaisiin pukeutuva poikatyttö, joka oli tottunut tekemään asiat omilla ehdoillaan. Niinpä hän kieltäytyi Columbian tarjoamasta julkisuuskuvasta, johon olisi kuulunut minihameita ja suoristetut hiukset, ja Robinson hankki hänelle vuoden 1999 alussa uuden sopimuksen Arista Recordsilta.[Keys & Burford 10]

Uusi sopimus ja Songs in A Minor

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arista Recordsin johtaja Clive Davis uskoi Keysin kykyihin ja soundiin, ja Keys pääsi Aristan listoille ja viimeistelemään ensialbuminsa. Vuonna 2000 Davis perusti oman yhtiönsä J Recordsin, jolloin Aristan johtoon astui L. A. Reid. Keys päätti pysyä Davisin kelkassa ja siirtyi hänen mukanaan uuteen yhtiöön. Samoihin aikoihin hän tapasi lapsuudenidolinsa Princen saadakseen levyttää tämän kappaleen ”How Come U Don’t Call Me Anymore?”, ja he ystävystyivät. Yhtiö pyrki saamaan Keysille näkyvyyttä ja mahdollisimman paljon radiosoittoaikaa ennen hänen albuminsa julkaisua, joten Davis järjesti hänet esiintymään Oprahiin.[Keys & Burford 11]

Keysin ensi­albumi Songs in A Minor julkaistiin kesä­kuussa 2001. Levy oli menestys sekä kriitikoiden keskuudessa että kaupallisesti. Se oli kesällä kolme viikkoa Yhdysvaltain myydyin albumi, ja yhteensä sitä myytiin Yhdys­valloissa yli kuusi miljoonaa ja maailman­laajuisesti yli 16 miljoonaa kappaletta. Albumin lauluista parhaiten menestyi debyyttisingle ”Fallin’”, joka on Keysin oma sanoitus ja sävellys ja joka palkittiin myöhemmin vuoden kappaleen Grammy-palkinnolla. Keys oli vuonna 2001 ehdolla yhteensä kuuteen Grammyyn, joista voitti viisi, vuoden kappaleen lisäksi muun muassa parhaasta r&b-levystä.[Keys & Burford 12]

Keys oli alkanut tehdä ”Fallin’ia” jo Columbian aikoina, ja sen pohjana oli paitsi hänen turbulentti suhteensa Kerry Brothersiin myös ankaran taistelun takana ollut siirtymä levy-yhtiöstä toiseen. Retrohenkinen kappale sai ristiriitaisen vastaanoton ilmestyessään helmikuussa 2001 eikä saanut tarpeeksi soittoaikaa edes urbaanin nykymusiikin radioasemilla. Keysin esiintyminen Oprah Winfreyn valtakunnallisessa tv-ohjelmassa siivitti kappaleen suosiota ja teki hänestä kerralla tunnetun. Single nousi lopulta Billboard Hot 100 -listan ykköseksi ja kärkikolmikkoon monien ulkomaiden listoilla.[Keys & Burford 13]

Songs in A Minorin menestys vei Keysin neo soul -muusikko Maxwellin lämmittelijäksi ennen omaa vuoden 2002 kiertuettaan. Vaikka albumi paransi Keysin taloudellista tilannetta, se myös asetti hänet vasta 20-vuotiaana suurten ammatillisten ja julkisten paineiden alle.[Keys & Burford 14]

Diary ja Unplugged

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alicia Keys esiintymässä Frank­furtissa vuonna 2002.

Keysin toinen albumi The Diary of Alicia Keys syntyi edellisen albumin kiertueen ristipaineissa. Hänelle oli tärkeää, että albumilta välittyisivät sama aitous ja taiteellinen pysyvyys kuin ensimmäiseltä levyltä. Keys työsti miltei kellon ympäri albumin kappaleita, ja se ilmestyi loppuvuodesta 2003. Vastoin odotuksia se nousi joulukuussa suoraan Billboardin albumilistan ykköseksi. Ensimmäinen single ”You Don’t Know My Name” nousi r&b-listojen kärkeen ja pysyi siellä yhdeksän viikkoa. Levy saavutti myös neljä Grammya.[Keys & Burford 15]

Keysin mukaan albumi on ”kurkistus hänen elämänsä sivuille” ja sanoi laulutekstien syntyneen haavoittuvuudesta ja totuudesta käsin. Avauskappaleella ”Harlem’s Nocturne” hän aloitti trendin, josta on tullut hänen tavaramerkkinsä: levyn avaaminen pianosoololla, joka huipentuu harmonioihin ja hip hop -tunnelmiin. Suurin hitti Diary-levyltä oli ”If I Ain’t Got You”, joka myi moninkertaista platinaa Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Samana vuonna Keys levytti Usherin kanssa dueton ”My Boo”, joka oli hänen toinen yleislistan kärkisijalle noussut singlensä Yhdysvalloissa.[Keys & Burford 15]

Keys ja Brothers perustivat vuonna 2003 oman pienen tuotantoyhtiönsä KrucialKeysin, joka kokosi yhteen heidän ystäväpiiriinsä kuuluvia artisteja, ja he alkoivat luoda musiikkia yhdessä.[Keys & Burford 16] Vuoden 2004 keväällä, ennen Diaryn kiertuetta, Keys aloitti yhteistyön Beyoncén ja Missy Elliottin kanssa, joihin hän oli tutustunut jo aiemmin alan piireissä. He järjestivät Verizon Ladies First Tourin, joka toi ensimmäistä kertaa historiassa samalle lavalle kolmen r&b-naismuusikon esitykset. Show’n tarkoitus oli sekä viihdyttää että välittää voimakas feministinen viesti.[Keys & Burford 17]

Keys on sanonut vuosien 2003–2005 olleen ”elämää pikakelauksella”. Kahden kiertueen lisäksi hänen piti muun muassa johtaa hyväntekeväisyysjärjestöä. Keys nauhoitti kesällä 2005 Unplugged-live-albumin osana MTV Unplugged -sarjaa. Levy toi hänelle kolmannen albumilistan ykkössijan ja neljä Grammy-ehdokkuutta.[Keys & Burford 18]

As I Am ja Empire State of Mind

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alicia Keys Tokiossa kesällä 2008.

Keysin aikataulu oli vuonna 2006 kovimmillaan. Hän sai ensimmäisen suuren roolinsa toimintaelokuvassa Smokin’ Aces, minkä lisäksi hän oli paljon muun muassa laulukeikoilla ja valokuvauksissa. Syksyllä hän sai äkillisen hermoromahduksen pukuhuoneessa New Yorkissa. Keys teki irtioton urastaan ja matkusti Kreikan kautta Egyptiin kolmeksi viikoksi. Hän piti matkaa käännekohtana: hän oli pitkään elänyt muiden odotusten mukaan ja alkoi siitä saakka rajoittaa työmääräänsä saadakseen aikaa myös itselleen. Pian matkalta paluun jälkeen Keysin läheinen isoäiti kuoli. Hän alkoi silloin rakentaa uudelleen suhdetta isäänsä, johon oli katkaissut välit 14-vuotiaana.[Keys & Burford 19]

Marras­kuussa 2007 ilmestynyt Keysin kolmas studio­albumi As I Am oli yleissävyltään kokeilevampi. Hän teki ensi kertaa yhteistyötä lauluntekijä Linda Perryn kanssa, joka oli kirjoittanut hittejä muun muassa Christina Aguileralle, Pinkille ja Adelelle. Levyn sanoitukset olivat edelleen raa’an voimalliset, ja mukana oli 1960-luvun tempoja ja psykedeelistä rock-sointia. Myös Keysin ulkoinen imago muuttui, ja hän siirtyi lähiöhipistä kohti tyttömäisempää glamouria. Albumin ensimmäisestä singlestä ”No One” tuli vuoden kuunnelluin kappale sekä Keysin kolmas ykkös­hitti Yhdys­valloissa. Samaten albumi oli listojen kärjessä heti ilmestyttyään, ja Keys voitti levyllä kolme Grammya vuonna 2008.[Keys & Burford 20] Lisäksi hän levytti yhdessä Jack Whiten kanssa James Bond -elo­kuvan 007 Quantum of Solace tunnuskappaleen ”Another Way to Die”.

Vuoden 2009 loppu­puolella Keys oli vierailevana vokalistina Jay-Z:n kappaleella ”Empire State of Mind”, josta tuli maailmanlaajuinen hitti ja viisi peräkkäistä viikkoa kestänyt listaykkönen. Se on tunnettu myös ”New York -hymninä”, suurkaupungin ylistyslauluna. Jay-Z halusi jo kirjoitusvaiheessa Keysin laulavan kappaleen kertosäkeen, ja tämä suostui. Molemmat ovat syntyjään newyorkilaisia, ja he ystävystyivät yhteistyön merkeissä. Keys nauhoitti kappaleesta myös oman versionsa, jossa hän soittaa pianoa ja laulaa säkeet ilman hip hop -osuuksia. Keysin versio saavutti miltei yhtä laajan kuulijakunnan, ja ”Empire State of Mind, Pt. 2” on yksi hänen myydyimmistä singleistään.[Keys & Burford 21]

The Element of Freedom

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keysin neljäs studioalbumi The Element of Freedom julkaistiin marraskuussa 2009. Se oli hänen ensimmäinen Britannian albumilistan kärkisijalle noussut albuminsa. Yhdessä Draken kanssa kirjoitettu single ”Un-Thinkable (I’m Ready)” pysytteli r&b-listojen ykkösenä 12 perättäistä viikkoa, mikä oli pisin aika singlelle sinä vuonna. Keys piti albumia yhtenä uransa kohokohdista, vaikka siinä oli alakuloinen sointi ja tunnelma. Albumin sanoituksissa hän kuvasi sekä vapauden kaipuutaan että sen pelkoa, sillä hänen ja pitkäaikaisen managerinsa Jeff Robinsonin tiet olivat eroamassa. The Element of Freedom myi maailmalaajuisesti neljä miljoonaa ennen kaikkea Keysin ”Empire State of Mind” -version ansiosta.[Keys & Burford 22]

Samoihin aikoihin Keys löysi elämänkumppaninsa Kasseem Deanin eli Swizz Beatzin, jonka hän oli tuntenut jo teini-ikäisenä. Vuonna 2009 he aloittivat seurustelun, ja seuraavan vuoden alussa Keys lähti kiertueelle Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan odottaen samalla ensimmäistä lastaan. Pari avioitui heinäkuussa 2010 Korsikalla,[Keys & Burford 23] ja heidän poikansa syntyi lokakuussa.[Keys & Burford 24]

Girl on Fire

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2011 Keysin sopimusyhtiö J Records sulautui yhdessä Aristan kanssa RCA Recordsiin. Keysin viides albumi Girl on Fire julkaistiin RCA:n kautta marraskuussa 2012. Henkilökohtaista vapautumista ja voimaantumista käsittelevän albumin kappaleet kuvastivat Keysin omaa sisäistä muutosta. Albumin tekoon osallistui useita artisteja, mukaan lukien tuottajakaksikko Pop & Oak sekä Bruno Mars, Babyface ja Emeli Sandé. Keys järjesti yhteistyökumppaneilleen kirjoitusleirin erääseen studioon Jamaikalla. Samaan aikaan hän perusti oman pikkustudionsa uuteen New Yorkin Jungle City Studiosiin, jonka omisti hänen ääniteknikkonsa ja ystävänsä Ann Mincieli.[Keys & Burford 25]

Keys uumoili jo kirjoitusvaiheessa hittiä albumin nimikappaleesta ”Girl on Fire”, jonka hän nimesi kunnianosoitukseksi tytöille ja naisille. ”Luomisprosessin aikana en koskaan tiedä, kuinka jokin laulu tulee mieleeni, mutta aina silloin tällöin maailmankaikkeus lähettää minulle lahjan: sanoitus ja melodia tuntuvat vain tulevan jostakin”, hän kuvaili elämäkerrassaan. Nopeatempoisen balladin ”Girl on Fire” kertosäe vetosi kuulijoihin, ja singlestä tuli maailmanlaajuinen, ikäluokkia ja kulttuureja yhdistänyt listaykkönen.[Keys & Burford 26] Albumin julkaisua seurasi maaliskuussa 2013 Keysin ensimmäinen maailmankiertue Set the World on Fire Tour.[Keys & Burford 27]

Alicia Keys vuonna 2013.

Here

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keys teki kuudennesta albumistaan Here eräänlaisen kampanjan inhimillisten arvojen puolesta nähtyään monia otsikoita Yhdysvaltain aseväkivallan uhreista. Hän teki laulut yhdessä puolisonsa sekä vanhojen sanoittajakumppaniensa Harold Lillyn ja Mark Batsonin kanssa. Albumin teemat olivat aiempaa moninaisempia, ja Keys vastusti kappaleissa esimerkiksi sotaa, rotuvihaa, sademetsien tuhoamista ja naisten arvostelua ulkonäön perusteella. Hän halusi välittää albumilla viestin, että ihmisten tulee olla tietoisia itsestään ja maailmasta. Here ilmestyi marraskuussa 2016, ja se oli parhaimmillaan Billboardin albumilistalla toisella sijalla.[Keys & Burford 28]

Keys järjesti 9. lokakuuta 2016 televisioidun ilmaisen ulkoilmakonsertin Here in Times Square. Hän esitti monia hittikappaleitaan, minkä lisäksi lavalla nähtiin yllätysvieraina Q-Tip, Nas, John Mayer ja Jay-Z.[Keys & Burford 29]

Myöhemmät albumit, The Voice ja musikaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keysiä oli pitkään houkuteltu vuonna 2011 alkaneen NBC:n The Voice -laulukilpailuohjelman valmentajaksi, mutta hän oli kieltäytynyt, koska ei kokenut sitä omakseen. Lopulta hän meni mukaan, koska halusi löytää ja tukea uusia lupaavia muusikoita. Keys valmensi kilpailijoita ohjelmassa kolmen kauden ajan vuosina 2016–2018. Muut valmentajat samaan aikaan olivat Adam Levine, Blake Shelton, Gwen Stefani, Miley Cyrus ja Kelly Clarkson.[Keys & Burford 30]

Vuoden 2020 Alicia-albumi on Keysin mukaan hänen tutkimusmatkansa omaan identiteettiinsä. Halu oppia löytämään itsensä uudelleen sai hänet tekemään levyn, jonka kaikki sanoitukset ovat ”osia hänestä itsestään”. Yksi niistä on pyrkimys elää omalla tavallaan eikä muiden odotusten mukaan ja toinen halu tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Muun muassa Khalid ja elokuvasävellyksistään tunnettu Ludwig Göransson olivat mukana albumin teossa. Alician julkaisu siirtyi koronapandemian vuoksi syyskuuhun 2020. Se sai pääasiassa myönteisen vastaanoton ja voitti parhaan surround-albumin Grammyn.[Keys & Burford 31] Samaa teemaa ja sointia edustava Keys julkaistiin albumin jatko-osana 2021.

Keys julkaisi Apple Musicissa vuonna 2022 joulualbumin Santa Baby, joka oli hänen ensimmäinen julkaisunsa itsenäisenä artistina.[4] Seuraavana vuonna Keys kirjoitti, sävelsi ja tuotti musikaalin Hell’s Kitchen, joka sai ensinäytöksensä The Public Theaterissa marraskuussa ennen siirtymistään Broadwaylle maaliskuussa 2024. The Guardian arvioi musikaalin ”ihmeelliseksi”.[5]

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keys näytteli ensimmäisessä suuressa roolissaan palkkamurhaajaa elokuvassa Smokin’ Aces. Elokuva tuli ensi-iltaan vuonna 2007 ja menestyi kohtalaisesti. Samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa Nanny Diaries Keysillä oli sivurooli päähenkilön ystävättärenä. 1960-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Mehiläisten salaisuudet (2008) hän näytteli hunajafarmia pitävän sisaruskolmikon nuorinta. Vuonna 2015 hän teki vierailijaroolin draamasarjan Empire toisella kaudella.[6]

Hyväntekeväisyys ja aktivismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alicia Keys vuonna 2017.

Keys tapasi vuonna 2001 kaksi merkittävää hyväntekijää, Leigh Blaken ja Bonon. He pyysivät hänet monien muiden artistien kanssa levyttämään uuden version Peter Gabrielin ja Kate Bushin kappaleesta nimellä ”Don’t Give Up (Africa)”, jonka tuotot ohjattiin terveysklinikoille aids-pandemian riivaamaan Afrikkaan. Blaken pyynnöstä Keys lähti vuonna 2002 mukaan MTV:n Staying Alive -kampanjaan. Hän tapasi Soweton klinikoilla Etelä-Afrikassa tartunnan saaneita, köyhiä äitejä sekä lapsia, jotka olivat menettäneet vanhempansa aidsille.[Keys & Burford 32] Keys näki mahdollisuuden käyttää kuuluisuuttaan hyvään ja käynnisti Blaken kanssa kampanjan, joka toi ruokaa ja lääkinnällistä apua Kenian köyhille perheille. Menestyksekkään mallin pohjalta he perustivat vuonna 2003 voittoa tavoittelemattoman järjestön Keep a Child Alive. Keys toimii myös järjestön keulakuvana, ja aloitettuaan yhteistyön afrikkalaisten klinikoiden kanssa hän palasi maahan useita kertoja.[Keys & Burford 33]

Keys aloitti vuonna 2014 odottaessaan toista poikaansa We Are Here -liikkeen. Se toimittaa rahalahjoituksia eteenpäin voittoa tavoittelemattomille järjestöille, jotka tekevät töitä muun muassa köyhyyden ja tautien, tyttöjen koulutuksen, rotutasa-arvon, aselakien ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parissa. Liike sai huomiota lehdistössä, ja useat julkisuuden henkilöt, kuten Queen Latifah, Jennifer Lopez, Pharrell Williams ja Kelly Rowland, lähtivät mukaan.[Keys & Burford 34]

Keys aloitti vuoden 2016 #NoMakeup-liikkeen päättämällä esiintyä julkisuudessa kokonaan ilman meikkiä. Liike sai alkusysäyksensä Keysin turhautumisesta siihen, että hänen oli julkisuudessa oltava aina ehostettu. Hän julkaisi laajaa huomiota saaneen avoimen kirjeen, jossa kertoi, ettei halua enää peitellä mitään itsessään. Viesti sai suurta vastakaikua ja herätti keskustelua naisiin kohdistuvista kauneusnormeista.[Keys & Burford 35]

Vuonna 2018 Keys oli mukana perustamassa voittoa tavoittelematonta She Is the Music -järjestöä, joka luo naisille tilaisuuksia saada enemmän jalansijaa musiikkiteollisuudessa.[Keys & Burford 36]

Musiikkityyli ja vaikutteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keys henkilöityy urbaaniksi r&b- ja soul-muusikoksi, joka yhdistää kappaleissaan klassisia pianoriffejä hip hopiin ja bassoihin. Kun hän aloitteli uraansa, Rolling Stone -lehti kutsui häntä ”seuraavaksi soulin kuningattareksi”.[Keys & Burford 37] Kriitikot alkoivat arvostaa Keysiä paitsi omaperäisenä myös monipuolisena artistina hänen ottaessaan poprock-genreä mukaan As I Am -albumille.[7]

Keys on tunnettu sielukkaasta ilmaisustaan sekä todellisia tunteita ja aitoja kokemuksia kuvaavista sanoituksistaan. Hän myös käyttää levytyksissään ihmisiä instrumenteissa pelkkien modernien konesoundien sijasta. Keys on tehnyt yhteistyötä tuottajien ja sanoittajien kanssa, mutta vastaa levytystensä sävellyksistä ja tuotannosta enimmäkseen itse.[Keys & Burford 38] Keys on äänialaltaan kolmen oktaavin kontra-altto.[8] Lyyrillisesti hänen musiikkinsa käsittelee etenkin rakkautta, sydänsurua, voimaantumista, toivoa, henkilökohtaisia kamppailuja sekä kokemuksia suurkaupungin kasvattina.[9]

Keysin musiikillisiin esikuviin lukeutuvat esimerkiksi Curtis Mayfield ja Nina Simone, jotka keskittyivät lauluissaan enemmän heijastamaan omaa inhimillistä ympäristöään kuin luomaan hittejä. Heidän työnsä innoitti Keysiä tuomaan omille levyilleen aitojen instrumenttien soinnit luodakseen tunnusomaisen retrofuturistisen tunnelman. Muita häntä inspiroineita artisteja ovat esimerkiksi Patti LaBelle, Celine Dion, Mary J. Blige, Radiohead ja Sade.[Keys & Burford 39]

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keysin levyjä on myyty maailman­laajuisesti yli 65 miljoonaa kappaletta.[2] Hänelle on myönnetty muun muassa 16 Grammy-palkintoa, yhdeksän Billboard Music Awardia, viisi American Music Awardia ja seitsemän BET-palkintoa, joka myönnetään mustaihoisille taiteilijoille.[10] Vuonna 2005 hän pääsi jäseneksi Songwriters Hall of Fameen. Billboard nimesi Keysin vuonna 2009 ”vuosikymmenen r&b-artistiksi”.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keysillä oli kymmenen vuotta kestänyt matalan profiilin suhde säveltäjä-tuottaja Kerry Brothersin eli Krucialin kanssa. Keys oli seurustelun alkaessa vasta 15-vuotias, Brothers oli kymmenen vuotta vanhempi ja yhden lapsen isä. Keys salasi aluksi Brothersilta oikean ikänsä ja tunnusti sen heidän oltuaan yhdessä pari vuotta. He erosivat vuonna 2006.[Keys & Burford 40]

Keys on naimisissa rap-artisti ja tuottaja Swizz Beatzin (oik. Kasseem Dean) kanssa, ja heillä on vuosina 2010 ja 2014 syntyneet pojat.[11][12][13]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Alicia Keysin diskografia
Studioalbumit

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
2007Smokin’ AcesGeorgia Sykes
Nanny DiariesThe Nanny DiariesLynette
2008Mehiläisten salaisuudetThe Secret Life of BeesJune Boatwright
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli Jaksot
1985Bill Cosby ShowMaria”Slumber Party”
1993The Adventures of Pete & PeteExtra”Tool and Die”
2001Siskoni on noitaP3 VIP Patron”Size Matters”
2003American DreamsFontella Bass”Rescue Me”
The Proud Familyitsenään (ääni)”The Good, the Bad and the Ugly”
2006Takapihan poppooMarsilaisäiti (ääni)”Mission to Mars”
2015EmpireSkye Summers”Sinned Against”, ”Et Tu, Brute?”

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Keys, Alicia & Burford, Michelle: Matka minuksi. (More Myself. A Journey, 2020) Suomentanut Parviainen, Sirpa. Helsinki: Bazar, 2022. ISBN 978-952-376-245-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Keys & Burford 2022, s. 21–27.
  2. ↑ Keys & Burford 2022, s. 23, 33.
  3. ↑ Keys & Burford 2022, s. 33–35.
  4. ↑ Keys & Burford 2022, s. 54–57.
  5. ↑ Keys & Burford 2022, s. 69.
  6. ↑ Keys & Burford 2022, s. 57–62.
  7. ↑ Keys & Burford 2022, s. 50, 63.
  8. ↑ Keys & Burford 2022, s. 64–68.
  9. ↑ Keys & Burford 2022, s. 71.
  10. ↑ Keys & Burford 2022, s. 70–79.
  11. ↑ Keys & Burford 2022, s. 88–90.
  12. ↑ Keys & Burford 2022, s. 99, 109.
  13. ↑ Keys & Burford 2022, s. 83, 94, 99.
  14. ↑ Keys & Burford 2022, s. 102, 104, 112.
  15. 1 2 Keys & Burford 2022, s. 120–124.
  16. ↑ Keys & Burford 2022, s. 121.
  17. ↑ Keys & Burford 2022, s. 125, 126.
  18. ↑ Keys & Burford 2022, s. 127, 128.
  19. ↑ Keys & Burford 2022, s. 128, 129, 135.
  20. ↑ Keys & Burford 2022, s. 149–151.
  21. ↑ Keys & Burford 2022, s. 171–173.
  22. ↑ Keys & Burford 2022, s. 178–180.
  23. ↑ Keys & Burford 2022, s. 186–190.
  24. ↑ Keys & Burford 2022, s. 196.
  25. ↑ Keys & Burford 2022, s. 198–200.
  26. ↑ Keys & Burford 2022, s. 198, 206.
  27. ↑ Keys & Burford 2022, s. 218.
  28. ↑ Keys & Burford 2022, s. 218, 219.
  29. ↑ Keys & Burford 2022, s. 264–266.
  30. ↑ Keys & Burford 2022, s. 272, 273.
  31. ↑ Keys & Burford 2022, s. 310, 311.
  32. ↑ Keys & Burford 2022, s. 114, 115.
  33. ↑ Keys & Burford 2022, s. 118, 119.
  34. ↑ Keys & Burford 2022, s. 234, 235.
  35. ↑ Keys & Burford 2022, s. 260, 262.
  36. ↑ Keys & Burford 2022, s. 275.
  37. ↑ Keys & Burford 2022, s. 101.
  38. ↑ Keys & Burford 2022, s. 80–82.
  39. ↑ Keys & Burford 2022, s. 82.
  40. ↑ Keys & Burford 2022, s. 63, 64, 157.
  1. 1 2 Alicia Keys: Mom Helped Pick Stage Name Fox News. 11.11.2007. Viitattu 29.2.2016. (englanniksi)
  2. 1 2 Artists: Alicia Keys Universal Music Publishing Group. Viitattu 24.4.2026.
  3. 1 2 George, Raphael: Alicia Keys Named Top R&B Artist of Decade 18.12.2009. Reuters. Arkistoitu 3.2.2016. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Williams, Ebony: Alicia Keys announces first Christmas album Santa Baby Atlanta Journal-Constitution. 24.10.2022. Viitattu 23.4.2026. (englanniksi)
  5. ↑ Mechling, Lauren: Hell’s Kitchen Review: Alicia Keys’ Jukebox Musical Is a Marvel The Guardian. 30.11.2023. Lontoo: Guardian Media Group. Viitattu 23.4.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Alicia Keys Movies & Shows Apple TV. Yhdysvallat: Apple Inc. Viitattu 24.4.2026. (englanniksi)
  7. ↑ Pareles, Jon: A Neo Soul Star as She Is: Nurturing Her Inner Rebel. The New York Times. 9.10.2007. New York. Arkistoitu 17.6.2011. Viitattu 24.4.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Throwback Single: Alicia Keys’ Fallin’. MOBO. 14.6.2018. Arkistoitu 14.6.2018. Viitattu 24.4.2026. (englanniksi)
  9. ↑ The Gospel of Alicia Keys. Salon. 11.3.2017. Arkistoitu 25.6.2018. Viitattu 24.4.2026. (englanniksi)
  10. ↑ Alicia Keys Past Grammy Awards Grammy Awards. Yhdysvallat. Viitattu 24.4.2026. (englanniksi)
  11. ↑ Alicia Keys Marries Swizz Beatz Billboard. 2.8.2010. New York: Penske Media Corporation. Viitattu ?. (englanniksi)
  12. ↑ Alicia Keys Has a Baby Boy People. 15.10.2010. Yhdysvallat. Viitattu ?. (englanniksi)
  13. ↑ Laulajakaunotar synnytti toisen lapsensa Voice. 29.12.2014. Viitattu 4.5.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Alicia_Keys&oldid=24066169”